Kunta- ja aluevaaliehdokas 2025

MERJA JALKALA

KTM, projektipäällikkö

Kunta- ja aluevaaliehdokas Pohjois-Savo, Kuopio

2204

Aluevaalit

56

Kuntavaalit

Esittely

Hei, olen 36 vuotias projektipäällikkö ja kauppatieteiden maisteri Kuopiosta. Toimin työssäni Savonia ammattikorkeakoulussa Hyvinvointi-tutkimusalalla työhyvinvoinnin edistämisen parissa. Juureni ovat maaseudulla Riistavedellä, missä olen saanut kasvaa lapsuuteni ja tällä hetkellä asun Kuopion Jynkässä luonnon- ja veden äärellä.

Perheeseeni kuuluvat 10v ja 18v poikani, puoliso, sekä pihakoira Topi. Kesäisin olen intohimoinen mustikoiden kerääjä ja perheemme vapaa-aikana liikunta on isossa roolissa. Pojilla on omat urheiluharrastukset ja itse nautin erityisesti uimisesta, pyöräilystä ja lenkkeilystä. Luonteeltani olen empaattinen, ihmisläheinen ja jämäkkä.

Päätin lähteä ehdolle ensimmäistä kertaa kunta- ja aluevaaleihin, koska haluan olla rakentamassa Kuopiosta ja koko Pohjois-Savosta elinvoimaista asuinpaikkaa, jossa jokaisesta ihmisestä pidetään aidosti hyvää huolta. Päättäjänä minussa yhdistyvät kaupunki- ja maaseutunäkökulmien ymmärtäminen, sekä olisin vahvasti tasa-arvon ja ihmisten hyvinvoinnin puolestapuhuja.

Voit tutustua minuun lisää ottamalla seuraantaan myös Instagram ja Facebook tilini.

-Merja

Kuntavaaliteemani

Liikkumista edistävä ja luontoa kunnioittava Kuopio

Kuopiossa tulee panostaa entistä vahvemmin kaikkien asukkaiden ja ikäryhmien liikkuvan ja aktiivisen arjen edistämiseen. Teiden kunnossapidossa ja kaupunkisuunnittelussa tulee huomioida erityisen hyvin jalankulkijat ja pyöräilijät. Kuopiosta tulee rakentaa Suomen liikkuvin kunta, jossa jokaisella asukkaalla on mahdollisuus harrastaa tulotasosta riippumatta. Kuopion vahvuudesta eli puhtaasta luonnosta- ja vesistöistä pitää huolehtia luonnon monimuotoisuus huomioiden.

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja oppiminen

Kasvatukselle ja koulutukselle tulee turvata riittävä rahoitus, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasa-arvoiset mahdollisuudet oppimiseen. Ryhmäkokoja ja tiloja tulee tarkastella niin, että ne palvelevat päiväkotilasten, oppilaiden sekä henkilökunnan hyvinvointia. Työntekijöiden työhyvinvointia ja työnjoustoa tulee edistää, sekä koulujen ja kotien yhteistyötä vahvistaa. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamisessa tulee tehdä ennakoivaa työtä päiväkodista alkaen.

Elinvoimainen ja tasa-arvoinen Kuopio

Meidän tulee vahvistaa Kuopion vetovoimaa, sekä huomioida Kuopion maaseutualueiden asutettavuuden ja elinvoimaisuuden merkitys kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmista. Lisätään kaupungin hankinnoissa lähialueella tuotettujen tuotteiden, palveluiden ja ruoan osuutta. Kehitetään kaupungin elinvoimaisuutta houkuttelemalla kansainvälisiä investointeja, sekä tukemalla nykyisten alueen yritysten toimintaedellytyksiä. Toimitaan Kuopion kaupungin päätöksenteossa tasa-arvon edelläkävijänä.

Aluevaaliteemani

Panostetaan sairauksien ennaltaehkäisyyn

Pohjois-Savossa on tällä hetkellä Suomen korkein sairastavuus sydän- ja verisuonitautien, tuki-ja liikuntaelimistön, sekä mielenterveyden haasteiden osalta. Meidän tulee vahvemmin panostaa sairauksien ennaltaehkäisyyn, joka on inhimillisesti ja taloudellisesti järkevää. Sairaudet usein pahenevat pitkissä hoitojonoissa, jonka vuoksi terveydenhuoltoon on päästävä mahdollisimman nopeasti kaikkialla Pohjois-Savossa. Resursseja tulee myös vahvemmin keskittää ennakoivaan elintapaohjaukseen.

Tuetaan lapsiperheiden voimavaroja

Lapsiperheiden voimavaroja ja erityisesti vanhempien tukemista tulee vahvistaa. Perheiden tulee saada matalankynnyksen tukea lapsiperhearjen, sekä parisuhteen eri vaiheissa koko Pohjois-Savon alueella. Vanhempien hyvinvoinnilla on merkittävä vaikutus lasten- ja nuorten hyvinvointiin ja oppimisen edellytyksiin. Lapsien hyvinvointi on perustana oppimiselle, jonka vuoksi myös kuntien ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen tulee tehdä monialaista ja tiivistä yhteistyötä.

Vahvistetaan työntekijöiden hyvinvointia

Terveys, sosiaali- ja pelastustoimen palveluiden laadun kivijalkana ovat hyvinvoivat ja osaavat työntekijät. Meidän tulee aktiivisesti edistää työntekijöiden ja esihenkilöiden työhyvinvointia, sekä tukea työn- ja vapaa-ajan välistä tasapainoa. Työntekijöiden, sekä asiakkaiden palautetta tulee kerätä ja hyödyntää hyvinvointialueen palveluiden kehittämisessä nykyaikaisiksi ja sujuviksi. Lisäksi johtamisen käytänteitä tulee kehittää niin, että ne tukevat mahdollisimman hyvin työntekijöiden hyvinvointia.